on lying.

I lie, therefor i exist.

Kaikki valehtelevat joskus; se on fakta. on varsin yleistä, että monet ihmiset vakuuttelevat itsellensä että tietyissä tilanteissa (veli valehtelee sisarensa olinpaikasta tämän kännissä olevalle poikaystävälle, jottei poikaystävä satuttaisi tätä, tohtori kertoo masentuneelle potilaalle että tällä on 50% mahdollisuus pitkäaikaiseen paranemiseen vaikka hän on vakuuttunut että potilas elää maksimissaan puoli vuotta, poika kuluttaa edesmenneen äitinsä koko omaisuuden itsekkäisiin tarkoituksiin luvattuaan ensin kunnioittaa tämän tahtoa tehdä rahoilla jotain hyväntekeväisyyttä) on oikein kertoa valheita. että kaikkihan tässä maailmassa valehtelevat. mutta oikeasti, onko valehtelu koskaan oikein?

"Is a lie told to embellish an otherwise tedious narrative just as wrong as a lie told to cover up a misdeed and avoid punishment? Is a lie told in desperation any less wrong than a calculated, merely convenient lie?" (Solomon). 

Sometimes a lie, a false statement made with deliberate intent to deceive may seem the perfect response. Yrittäessään tehdä oikean ratkaisun hankalassa tilanteessa, rehellisyys ei aina tunnu parhaalta vaihtoehdolta sellaisten arvojen kuten kunnioituksen, myötätunnon ja oikeuden rinnalla. silti monet filosofiset ja uskonnolliset tahot ovat vahvasti sitä mieltä, että harvoin, jos ollenkaan, valehtelu on oikeutetuksi katsottua toimintaa. mikä sitten on totuus valehtelemisesta?

Immanuel Kantin mukaan valehtelu on poikeuksetta aina väärin. Hänen mukaansa kaikki ihmiset ovat syntyneet luontaisen arvon kanssa, jota hän nimitti omanarvontunnoksi. tämä omanarvontunto johtaa siitä, että ihmiset ovat ainutlaatuisen järkeviä toimijoita, jotka kykenevät vapaasti tekemään omat päätöksensä, asettamaan itselleen tavoitteita, ja ohjaamaan käyttäytymistään järjellä.
  "To be human", said Kant, " is to have the rational power of free choice; to be ethical", he continued, "is to respect that power in oneself and others".

Valheet ovat moraalisesti väärin, näin, kahdesta syystä. ensinnäkin, valehtelu turmelee ihmisyyden tärkeimmän ominaisuuden; kyvyn tehdä vapaita, järjellisiä valintoja. jokainen valhe jonka kerromme kyseenalaistaa sen osan meistä, joka antaa meille moraalisen arvon ihmisenäl.
Toisekseen, valehteleminen riistää toisilta vapauden valita järkevästi ja tehdä oikeita päätöksiä. kun valhe ohjaa ihmisen valitsemaan toisin, kuin hän olisi valinnut tietäessään totuuden, se vahingoittaa heidän omanarvontuntoaan ja itsenäisyyttään.

Kant believed that to value ourselves and others as ends instead of means, we have perfect duties (i.e., no exceptions) to avoid damaging, interfering with, or misusing the ability to make free decisions; in other words - no lying.

Toiseksi näkökulmaksi voisi ottaa hyve-etiikan. Myös tämä osa-alue painostaa valehtelun olevan väärin, joskaan ei yhtä tiukasti kuin Kant. Sen sijaan, että hyve-etiikka tuomitsisi oikeaa ja väärää toimintaa järjen pohjalta, se keskittyy ihmisen luonteenlaadun kehittämiseen tai siihen millainen ihmisen pitäisi olla. Hyveet ovat suotavia ominaisuuksia ihmisessä, jotka altistavat heidät toimimaan tietyllä tavalla. oikeudenmukaisuus, esimerkiksi, on hyve jota kohti voimme valita pyrkivämme, ja saavuttamalla hyveen käytämme potentiaalimme hyväksi ja saavutamme hyvän elämän.
In virtue ethics, to be virtuous is to be ethical.


Vaikka hyve-etiikan luonne tekee yksilöllisten tekojen moraalisuudesta varsin vaikean määrittää, ne, jotka kannattavat tätä teoriaa yleisesti tuomitsevat valehtelun moraalin vastaiseksi siksi, koska se on vastoin rehellisyyden hyvettä. Silti on väitelty siitä, onko valehtelu jonkun toisen hyveen saavuttamiseksi  (e.g., compassion: the brother's lie to his sister's drunken boyfriend is motivated by compassion for her physical safety) oikein vai väärin. Tämä näennäinen konflikti hyveiden välillä on useimmiten ratkaistu niinkutsutun 'the unity of the virtues' -konseptin kautta. tämän konseptin mukaan hyveellinen ihminen ei voi saavuttaa yhtä hyvettä saavuttamatta niitä kaikkia. näin ollen henkilön kohdatessa konfliktin hyveiden välillä, niinkuin eg. hyväsydäminen vale, hyve-etiikka määrää hänet kuvittelemaan mitä ns. ideaali yksilä tekisi samassa tilanteessa ja käyttäytymään sen mukaisesti. Perusolemukseltaan hyve-etiikka tuomitsee kuitenkin valehtelun moraalittomaksi teoksi silloin, kun se on askel poispäin hyveiden saavuttamisesta, ei askel sitä kohti.

Kolmannesta näkökulmasta, utilitarismista, katsottuna, sekä Kant että hyve-etiikka sivuuttavat ainoan tarkastelunarvoisen asian; tasapainon valheen hyötyjen ja haittojen välillä. Utilitaristit rakentavat toimintansa ja mielipiteensä väitteeseen, että kaikki teot, valehtelu mukaanluettuna, ovat moraalisesti hyväksyttävissä kun tulos tuottaa hyötyä useammalle ihmiselle kuin se tuottaa haittaa. Näin valehtelu ei aina ole moraaliton teko; itse asiassa tilanteessa, jossa valehtelu on tarpeen hyödyn maksimoimiseksi ja haitan minimoimiseksi, olisi moraalitonta kertoa totuus.
Utilitarismin soveltaminen arkielämässä on kuitenkin haasteellista, koska täytyy arvioida oikein tällaisen toiminnan seuraukset ennen päätöksentekoa.
epäitsekkäät tai jalot valheet voivat myös olla utilitaristien silmissä hyväksyttäviä, koska ne pyrkivät jonkun toisen/toisten etuun
Vaikka tämä järkeily on täysin loogista, on utilitaristista näkökulmaa kritisoitu paljon. Kritisointi perustuu siihen, että ihmiset usein aliarvioivat haitalliset suraukset, joita heidän näennäisen hyvää tarkoittavista valheistaan on muille. kun luottamus heikentyy, kyynisyys alkaa levitä. kun luottamus katoaa ja kyynisyys leviää, elämänlaatu laskee. Lisäksi, jos ihmiset valehtelevat 'yhteisen hyvän nimissä', se saattaa johtaa lumipalloefektiin, where the line between cleverly calculated moral justifications and empty excuses for selfish behavior is exceedingly thin. Lumipallon kasvaessa kasvamistaan, se ennen pitkää kannustaa moraalisesti itsensä kumoaviin väärämielisiin aatteisiin (e.g., "Stealing this man's money is okay because I will give some to charity.") 

Furthermore, utilitarismin kritisoijat huomauttavat, että on erittäin hankalaa kenenkään, edes kunnioitettavien auktoriteettien, tietää, milloin, jos milloinkaan, valehtelu toisi enemmän hyvää kuin totuus; the consequences of actions are too often unpredictable. Valheet usein omaksuvat "lives of their own" ja tämä johtaa seurauksiin, joita kukaan ei tahtonut tai osannut aavistaa.  uskottelemme itsellemme että maailmasta tulee parempi paikka jos kerromme pienen valkoisen valheen. näistä syistä kritisoijat ovat sitä mieltä, että valehtelu on moraalisesti väärin, koska emme kykene ennustamaan valheen etuja ja haittoja

Ilmiselvästi valehteleminen on kysymys, jota kannattaa tutkia, ja moni uskoo että se on nykypäivänä suurempi ongelma kuin koskaan aikaisemmin. Kuka tietää, ehkä sosiaalinen epävarmuus on valloillaan koska olemme sekoitus Kantia tukevia, hyve-eetikoita aja utilitaristeja eivätkä aatteemme jaa yhteistä pohjaa. Tosin uskottavampaa on, että ihmiset eivät vain mieti ollenkaan tekojensa seurauksia kohdatessaan tilanteen, joka houkuttelee valehteluun.  

Either way, it seems that the solution to our dissatisfaction begins with acknowledging the value of ethical reasoning and ends with a commitment to follow through with what we determine is the right thing to do.